4.5.2019

Konsultti puhuu

Hankesuunnitelman esittelyyn lähdettiin leveällä rintamalla, rollaattorikansa lähti ajoissa, vähän kevyemmin kulkevat tähtäsivät minuutilleen ja tärkeät myöhästyivät ihan pikkuisen. Se ei varsin häirinnyt koska ensinnäkin konsultin läppäri oli toimistolla ja toisekseen yhteistyö koulun videotykin, läppärin ja internetin välillä osoittautui hitaaksi ja vaati kovasti ponnisteluja toimiakseen.
Ja sitten päästiin asiaan: Hallitus, isännöitsijä ja muut asianosaiset olivat kokoontuneet konsulttien kanssa kolme kertaa kartoittamaan lähtötilannetta, totuuksia ja tehtäviä. Kolme hieman toisistaan eroavaa ehdotusta oli saatu koostettua ja Hallitus oli päätynyt ehdottamaan 'perinteistä saneerausta'. Hinta /osake oli luonnollisesti korkein (tosin vain muutaman kympin erolla) ja kaikenlaista namia ja herkkua, jolla asumisviihtyvyyttä ja osakkeen arvoa nostetaan, oli tarjolla eniten.

Konsultti kertoi muutaman asian: 1970 rakennetun talon sähköt ovat melkein 50-vuotiaat, ja salaojat ovat päässeet myös samaan ikään. Voi olla että myös hormien betonissa on ikääntymisen tuomaa romahtelua. Ja näistä kaikista voidaan vetää johtopäätös että kun aletaan avaamaan viemäreiden takia niin samalla avauksella kannattaa tehdä sähköt, antennit ja kaikenlaiset muutkin.
Nykyisiä määräyksiä tietenkin pitää noudattaa: lämmöntalteenottoa saadaan helposti parannettua, sähköautojen lataamiseen voidaan saada paikka, se pesutupa voidaan saada, uima-allasosasto voidaan saneerata, ja sauna. Kellarikerroksen kylmäsäilytystiloista voidaan luopua ja tilojen käyttöä päästään kehittämään. Meidänkin ei-märkätilaksi 2010 määritelty wc saa koristeekseen lattiakaivon ja kattoja lasketaan n 30 cm että yläkerran putket mahtuvat kulkemaan. Piha myllätään, koska talojen väliset putket uusitaan ja tontinrajalle eli kunnan verkkoon mennään uusin puhtain putkin.

Jotenkin päästiin siihen että kokousväki alkoi yksintuumin tai paremminkin moniäänisesti suunnittelemaan: tuleeko millaiset koneet siihen pesutuvan visioon, minkälaiset kaakelit sitten siihen perusvisioon valitaan, mahtuuko osakkaan pää kuvitteellisen lavuaarin ja yhtä kuvitteellisen hanan väliin, ovatko kaukaisuudessa siintävät valokatkaisimet rumia. Ja otettiinpa esille sekin ettei meidän jätekatoksessa ole lukkoa. Ja se pesutupa jonka rakentamiseen hankesuunnitelma tuntui kulminoituvan, se kirvoitti yleisöstä vastustavan, osin epäuskoisen hyminän.

Kun vaelsimme kävelytien täydeltä takaisin kotiin, tuli selväksi että jonkun pitäisi muistuttaa mikä kunkin vaiheen tarkoitus on. Hankesuunnittelun tarkoitus on selvittää lähtötilanne ja antaa raamit toteutussuunnittelulle, ja hankesuunnitelman esittelytilaisuus ei tee päätöksiä vaan valmistaa osakkaita ylimääräiseen yhtiökokoukseen jossa hallitukselle annetaan valtuuksia jatkaa toteutuksen suunnitteluun. Tosin voidaan jäädä hankesuunnitteluunkin: huhu kertoo että jossain yhtiössä on teetetty uusia hankesuunnitelmia jo useita pääsemättä puusta pitkään.